30.6.2016

Kesän menoja ja meininkejä

Heippa :) Loma meni niin nopeasti ja eilen koitti paluu arkeen ja töihin. Onneksi töissä ei tarvitse olla pitkään ennen kuin alkaakin seuraava loma ja seuraavalla lomalla päästää nauttimaan Lissabonin lämmöstä! Mulla oli niin ihana loma. Etenkin rakkaan kanssa. Vietettiin paljon aikaa yhdessä tehden erilaisia juttuja. Meidän juhannus meni hyvässä seurassa perjantaina mun isän luona. Käytiin katsomassa "kokkoa" sekä syötiin ja juotiin hyvin. Lauantaina käytiin viidessä eri paikassa Joonaksen ja sen veljen sekä tyttöystävän kanssa. Aloitettiin Löylystä, josta en tykännyt yhtään. En ymmärrä miksi ihmiset hehkuttaa sitä paikkaa, Hernesaaren ranta on paljon parempi paikka! Juotiin sielä yhdet juomat vain ja jatkettiin siitä viereiseen kahvila-ravintola Birgittaan, jossa mä join vaan vettä :D Siitä lähdettiin pizzalle Caruselliin, sieltä saa maailman parasta lohipizzaa, suosittelen! Käytiin myös ostaa jäätelöt jätskiskalta, jonka jälkeen mä ehdotin että lähdettäisiin katsomaaan illan futispeliä Sports Academyyn. Oli kyllä aivan loistava päivä, noita lisää! Lisäksi ollaan Joonaksen kanssa käyty ajalemessa Alepafillareilla Kaivarissa, joka oli tosi hauskaa. Keskustassa ollaan käyty lähes joka päivä, voisinpa asua siellä :)
Aiheesta toiseen! Tuo mun uusi laukku on aika ihana vai mitä mieltä te ootte? Laukku on LYDC London merkkinen ja tuolla merkillä oli vaikka miten paljon laukkuja jotka olisin voinut ostaa itselleni saman tien! Luulen, että tilaan vielä tuolta kyseiseltä merkiltä lisää laukkuja, mä oon niin rakastunut koko merkkiin. Halusin tällä kertaa muun värisen laukun kuin mustan ja harmaa sopii mielestäni mun tyyliin tosi hyvin :) Tuo laukku on tekonahkaa ja vaikuttaa kestävältä. Toivotaan, että on parempi tuuri kuin aikasemman Guessin kanssa. Tuo rusetti on aivan ihana yksityiskohta ja se onkin yksi syy miksi tuon laukun tilasin. En oo koskaan nähny kellää tuollaista rusetti yksityiskohtaa laukussa ja se tekee tuosta laukusta juuri täydellisen. Laukussa tuli mukana kantohihna, mutta koska tuo laukku on niin iso, niin mielestäni kantohihna ei sovi tohon :D Muutenkin tykkäsin tästä asusta, tyylikäs ja simppeli. Jopa turhan tyylikäs mun makuun, mutta se on tuon jakun ja laukun ansiota.  Oon käyttänyt nyt lähes joka päivä joko mekkoja tai hameita ja samalla linjalla jatketaan. Ehkä shortsit päätyvät muutamia kertoja mun jalkaan, mutta kyllä mekko ja hame rakkaus on löytänyt taas tiensä mun sydämeen!

Mun loma oli aivan ihana ja odotanki jo seuraavaa lomaani! Tällä lomalla ei ollut kertaakaan tylsää, vaan kokoajan menoa ja meininkiä. Aivan täydellinen loma. Oon huomannut vaan, että lomalla on tullut tavallista enemmän alkoholia. Juon tavallisesti kuukaudessa 1-4 alkoholijuomaa, nyt tuo sama määrä on mennyt jo viikossa ellei ylikin. En ole asiasta ottanut sillee paineita, mutta on tullut vaan huomattua tälläinen asia :D Ei se niin vakavaa oo. Tänä kesänä olisi kyllä tarkoitus juhlia vielä useamman kerran, joten katsotaan mitä mun viinanvastainen puoli sanoo siihen!
Oon myös huomannut, että käyn aivan liian usein ulkona syömässä! Oon koittanut tehdä kotona nyt enemmän ruokaa, mutta jotenkin ravintola-illalliset rakkaan kanssa on sellasta arjen luksusta♥ Nää postauksen ruokakuvat on otettu yks päivä kun käytiin Rossossa syömässä. Mä otin herkullista rapurisottoa, Joonas roomalaista pizzaa. Onko siellä muita ketkä tykkää käydä tuhottoman paljon ulkona syömässä?:D

Anteeksi hiukan sekava postaus, huomaa että mulla on paljon asiaa! Aurinkoista ja mukavaa loppuviikkoa ihanat

28.6.2016

Lissaboniin!

Kuva täältä.
Kuva täältä.
Mitä teille tulee mieleen sanasta Lissabon? Mulle tulee mieleen pienet, rähjäiset kadut, lämpö, keltaiset ratikat, herkulliset ruuat, meri sekä rentouminen. Ensi kuussa me sitten lähdetään Lissaboniin :) Me molemmat haluttiin Portugaliin, mutta mietittiin joko Madeiraa tai Lissabonia. Oli todella vaikea päätös valita Madeiran ja Lissabonin väliltä, mutta uskon että valittiin oikein. Lissabonissa on kuitenkin niin paljon kaikkea erilaista, vaikka on toki Madeira ihan oma paikkansa.

Meidän reissu tulee olemaan viikon mittainen ja tää reissu tulee olemaan sinäänsä erilainen kun muut, koska me aiotaan puolet reissusta matkustaa myös muualle kuin Lissaboniin. Eli ainakin kolmena päivänä tehdään päivän reissut lähiseudun rannoille ja yhteen kaupunkiin. Yksi päivä on omistettu shoppailulle(Primarkille) ja kaksi päivää Lissabonille. Tuon loman olisi tarkoitus olla mahdollisimman rentouttava, katsotaan minkälainen siitä tulee :D Luultavasti juostaan pää kolmantena joka paikkaan!
Kuva täältä.
Kuva täältä.
Hotellimme ei ole tällä kertaa ihan keskustassa, vaan vähän pidemmällä, noin puolen tunnin matkan päässä keskustasta. Haluttiin hotelli, jossa olisi uima-allas, joten semmoisen löytäminen ihan keskustasta ei ollut helppoa, joten päädyttiin tuollaiseen ratkaisuun. Mun mielestä jos lähtee etelään näin kesäaikaan, on pakko olla uima-allas. Se on vaan niin ihana kun pääsee joka päivä uimaan, kun rantoja ei ole kuitenkaan ihan kiven heiton päässä :)

Odotan Lissabonissa eniten juuri noita retkiä. Toki kaupungissa on vaikka ja mitä! Haluan käydä uimassa tuossa ihanassa meressä, käydä katsomassa Euroopan pisintä siltaa, nähdä Sintran linnan, herkutella portugalilaisilla leivoksilla, shoppailla lompakon tyhjäksi Primarkissa, ottaa joka päivä aurinkoa uima-altaalla, syödä Portugalilaista ruokaa, juoda ehkä muutaman drinkin ja ennen kaikkea nauttia koko lomasta.

Onko siellä joku muu käynyt Portugalissa tai Lissabonissa? Kaikki vinkit otetaan vastaan

25.6.2016

Vallisaari=Luonto parhaimmillaan

Mauu! Varoitus, kuvatulva tulossa! :D Joko teistä kaikki ovat kuulleet aivan upeasta paikasta Helsingissä nimettäin Vallisaaresta? Tuo kaunis saari sijaitsee 20 minuutin matkan päässä kauppatorilta, aivan Suomenlinnan vieressä. Matka lautalla edestakaisin aikuiselta maksaa 7euroa, lapselta 3euroa. Veneitä sinne lähtee tunnin välein, netistä löytyy tarkemmat ajat. Saari on avattu vasta tänä kesänä ja heti tästä kuultuani halusin sinne mennä. Mun sisko oli tulossa juuri tollon meille yöksi, joten lähdettiin kolmisteen Joonaksen ja Empun kanssa Vallisaareen retkelle :) Meille sattui vielä ihan täydellinen sääkin tolle päivälle! Tuo päivä oli aivan ihana. Käytiin Kauppatorilla syömässä herkullista kalaruokaa ja napattiin mukaan myös mansikoita
Rakastan luontoa ja siellä liikkumista. Vallisaari on siihen juuri täydellinen kohde. Vallisaaressa on tietty alue jossa saa kävellä, koska muu luonto on suojeltua. Toivon, että ihmiset kunnioittaa saarta ja luontoa sen verran paljon etteivät sotke siellä tai tuhoa arvokasta luontoa. Linnut lauloivat ja kaikkialla oli kauniin vihreää! Tuolla saarella on myös lepakoita ja mäyriä, mutta me ei niitä nähty. Sen sijaan siellä oli valtavasti kauniita kukkia ja tuolla tosiaan tuntui että ei olisi edes Helsingissä.

Me käveltiin saarella useampi tunti ja ton reissun jälkeen oltiikin kaikki ihan poikki :D Saarella on selvästi merkitty alueet missä kävellä, joten eksymisen vaaraa ei ole. Niinkun otsikkokin kertoo, Vallisaaressa luonto pääsee tosiaan näyttämään parhaimmat puolet. Tuolla menen vielä varmasti käymään uudelleen!
Mitäs tykkäsitte Vallisaaren kuvista? 
Mukavaa juhannusta vielä kaikille! :) 

23.6.2016

Video uusista meikeistäni!

Heippa! (: Tässä tulee videota pitkästä aikaa. Ja mua vähän jännittää julkaista se teille. Näin tohon videoon paljon aikaa vaikka siitä huomaa, että se on vähän ns. amatöörin tekemä :D Mutta aion kesän aikana opetella tekemään parempia videoita, mikäli teillä vaan innostusta riittää :) Lisäksi aion katsoa enemmän muiden videoita ja saada inspiraatiota niistä.
                                        
                                                                                                                                                  Muista laittaa laaduksi HD! :)
Pahottelen myös suuresti, että mokailin videolla. Ei ollut missään nimessä tarkoitus sanoa, että Cocopandalla on ilmaiset palautukset, kun asia ei niin ole. Laitoin vielä videoon erikseen tekstinkin asiasta! Toisekseen yhdessä kohdassa tarkennus menee jotenkin pieleen, en tiedä miksi :D Toivon, että tykkäsitte videosta. Itse olen siihen melko tyytyväinen ja tästä on hyvä lähteä eteenpäin :) Nyt toivoisin, että heittelette mulle ideoita videoihin! Olis tosi kiva tehdä esim myday videona ja matkalta videota. Miltä kuulostaa? ♥

21.6.2016

Ihana elämä

Moikka :) Tänään halusin tulla kertomaan teille positiivisia juttuja tältä ja viime viikoilta :) Oon näitä muutaman tehnyt ja tykkään kovasti sekä tehdä näitä, että lukea toisten blogeista! Palataan kuitenkin hetkeksi näihin kuviin. Monta kesää olen jo halunnut käydä katsomassa Alppiruusupuistossa noita upeita kukkia, mutta aina se on vaan jäänyt. Vihdoin päästiin siellä käymään ja se oli jotenkin niin omanalaisensa paikka. Ei jotenkin ajattelisi, että Helsingissä edes on noin upeaa paikkaa. Tuntui, että olisi mennyt ihan omaan maailmaansa. Tuo paikka oli upea ja nyt kukat varmaan sieltä kadonneet, mutta on toi muuten rauhallinen ja sellainen rentouttava paikka jossa voi käydä myös vaikkei kukat kukkisivatkaan. Oli ihanaa laittaa lempimekko päälle ja ottaa kuvia tuollaisessa paikassa! ♥ Sitten niihin positiivisiin juttuihin!

♥Loma. Mulla on ollut niin kiva loma. Nyt kun rakaskin on lomalla, niin se on vielä kivempaa! Oon rentoutunut ja tehnyt kaikkea kivaa. 

♥Mun uusi laukku. Se on aivan ihana! Tuutte näkemään sen seuraavissa asukuvissa. 

♥Vuosipäivä. Se oli ihana :) Rakas teki mulle taivaallista kuhaa paistettujen perunoiden kanssa ja mä taas leivoin suklaajuustokakun, nam! Lisäksi käytiin kiertelemässä keskustassa, kävelemässä käsikädessä Kaivarissa sekä pienellä ratikka-ajalelulla. 

♥Perhe. Oon nähnyt nyt enemmän mun perhettä, käynyt katsomassa isällä futista ja hengaillut äidin luona koko päivän. Ihanaa! 

♥Tallinanreissu. Huomenna lähdetään Joonaksen kanssa päiväristeilylle Tallinnaan. Herkullista aamupalaa, kävelylä vanhassa kaupungissa, ehkä muutamia ostoksia, paljon kuvia :)

♥Mekot ja hameet. Mun päällä ei oo housuja näkynytkään, vaan mekkoja ja hameita. Pakko ostaa uusi hame ja mekko vielä tänä kesänä, rakastan niitä!

♥Vallisaaren retki. Ihana päivä. Käytiin siellä eilen Joonaksen ja Empun kanssa :) Siitä on tulossa vielä oma postauksensa ;)

♥Bloggaaminen. Tää on niin ihanaa! Te, teidän bloginne ja kommenttinne piristätte mun päivää niin kovasti. Mulla on kokoajan jotain postattavaa ja oon vihdoin saanut tehtyä teille myös videon, jonka julkaisen lähipäivinä! 

♥Uudet matkakohteet. Ollaan löydetty Joonaksen kanssa pari aivan uutta kohdetta joihin haluttais joskus matkustaa. On ihan parasta katsoa matkoja joihin voi olla yli vuosikin, mutta haaveilu on niin parasta :)

♥Ystävät. Joka päivä jutellut jonkun ystävän kanssa ja nähnyt Lindaa(ei blogilinda) yksi päivä kahvittelujen merkeissä :) Pitäis muuten keksiä joku millä erottais mun ystävä Lindat :D 

Terapiakäynti. Kävin viime viikolla terapiassa, ihan muuten vaan. Kävin sielä viimeksi vuosi sitten ja mun mielestä on hyvä huolehtia itsestään näin käymässä juttelemassa. Mulle tulikin muutama juttu esiin mitä en oo tajunut itsekkään. Oli ihana nähdä tärkeää ihmistä pitkästä aikaa.  
  
♥Lukeminen. Mä rakastan lukemista ja jos mulla olis enemmän aikaa, mä lukisin vain kokoajan :D Mutta nyt on ollut ihanaa lukea hyvää kirjaa! 

♥Helsinki. Helsinki on jotenkin niin kaunis upeine taloineen ja merimaisemineen. Ei Helsinki oo mitään verrattuna vaikka Lontooseen, mutta kyllä mä täällä asun ihan mielelläni. Tänään käytiin taas Hernesaaressa juomassa yhdet lonkerot sekä syömässä jätskit ja kävelyllä Kaivarissa, ne on ihan mun lempipaikkoja nykyään Helsingissä :D
Kivaa viikkoa kaikille!